Kuvituskuva

Nordic Electro Power vahvistaa Lohkare Infran energiaosaamista

Lohkare Infra -konserni jatkaa kasvuaan energia- ja sähköinfrarakentamisessa Nordic Electro Power Oy:n liittyessä osaksi konsernia. Yritysjärjestely toteutettiin 8.5.2026 ja se edellyttää vielä viranomaishyväksyntää, jonka odotetaan toteutuvan loppuvuoden 2026 aikana.

Nordic Electro Power Oy on sähköverkkoihin, sähköasemiin ja uusiutuvan energian hankkeisiin erikoistunut yhtiö. Yritys tunnetaan vahvasta sähköinfraosaamisestaan ja kyvystään toteuttaa vaativia energia-alan projekteja eri puolilla Suomea.

Yritys jatkaa toimintaansa omalla nimellään ja nykyisellä organisaatiollaan osana Lohkare-konsernia.

“Toimialamme kasvaa voimakkaasti ja näemme paljon mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Lohkare Infra tarjoaa meille ympäristön, jossa pystymme kehittämään toimintaamme pitkäjänteisesti ja osallistumaan entistä suurempiin hankkeisiin”, Nordic Electro Power Oy:n toimitusjohtaja Mika Alatalo kertoo.

Vuonna 2025 Nordic Electro Powerin liikevaihto oli 27 miljoonaa euroa ja yhtiö työllisti 100 henkilöä.

Kasvua energia- ja sähköverkkorakentamiseen

Lohkare Infra -konsernin toimitusjohtaja Jussi Niemelän mukaan Nordic Electro Power tukee konsernin strategiaa vahvistaa asemaansa energia- ja sähköinfrarakentamisen markkinassa.

“Energia- ja sähköverkkoinvestoinnit kasvavat voimakkaasti tulevina vuosina. Nordic Electro Power tuo meille vahvaa erikoisosaamista ja kokemusta hankkeista, joissa vaaditaan korkeaa teknistä osaamista sekä toimintavarmuutta”, Niemelä sanoo.

Niemelän mukaan yhteistä yhtiöille on myös yrittäjävetoinen toimintakulttuuri ja käytännönläheinen tapa tehdä töitä.

“Lohkareen toimintamallissa yhtiöt säilyttävät oman identiteettinsä ja toimintatapansa. Haluamme rakentaa konsernia yhdessä yrittäjävetoisten ja osaavien yhtiöiden kanssa”, hän jatkaa.

Lohkare Infra on vuonna 2025 perustettu infra-alan konserni, jonka tavoitteena on rakentaa vahva valtakunnallinen toimija yhdistämällä hyvämaineisia ja osaavia alan yrityksiä. Yritysjärjestelyn myötä konsernin vuoden 2026 pro forma -liikevaihto lähenee 400 miljoonaa euroa.

Konserniin kuuluvat tällä hetkellä VM Suomalainen Oy, Lännen Alituspalvelu Oy, Oteran Oy, Länsi-Suomen Verkkopalvelut Oy*, Infra Kiri Oy*, Maalinja Oy, EPR-Asennus Oy, Oulun Lämpöputkitus Oy sekä Ylöjärven Kiviset Oy.* Lue lisää konserniyhtiöistä.

*Yrityskauppa edellyttää vielä Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää.

Lisätiedot
Jussi Niemelä, toimitusjohtaja, Lohkare Infra Oy
puh. 0400 462 696
sähköposti: jussi.niemela@lohkare.fi

Uusimmat artikkelit